Automatisoi palautteet ja säästä aikaa rekrytoinnissa

Digitalisaation myötä työnhakuprosessi on kokenut erilaisia muutoksia. Rekrytointiprosessille tämä on tuonut uusien mahdollisuuksien lisäksi myös haasteita. Jokaiseen hakijaehdokkaaseen tulisi olla yhteydessä samalla, kun kaikista lupaavimmat ehdokkaat on pidettävä keskipisteessä. HR-osaston haasteet kasvavat sen myötä mitä suurempi yritys on ja mitä enemmän hakijoita on avoimiin työtehtäviin. Jotta rekrytoinnista vastaavat voisivat selviytyä uusista haasteista ovat uudet rutiinit ja työkalut välttämättömiä.

automatiserad-rekrytering-aterkoppling.png

Miten digitalisointi on vaikuttanut työnhakuun

Digitalisaation tarkoitus on helpottaa arkea. Olipa sitten kyse nettishoppailusta, matkan varaamisesta tai työn hakemisesta, odotamme kaiken sujuvan helposti ja nopeasti netissä.

Myös työnhakijoiden käyttäytyminen on muuttunut digitalisaation myötä. Esimerkiksi tänä päivänä lisätietoa mahdollisesta työpaikasta etsitään keskimäärin 14:sta eri lähteestä samalla, kun työhakemuksia kirjoitetaan viiteen eri paikkaan. Lisäksi henkilöstövaihtuvuus yrityksissä on kasvanut.

Mitä tämä sitten tarkoittaa HR-alan ammattilaisen näkökulmasta? LinkedInin tekemän tutkimuksen mukaan, 62% vastanneista rekrytointialan asiantuntijoista uskovat sekä työmäärän, että rekrytointitarpeen kasvavan.  Samalla ainoastaan 42% vastanneista katsoivat resurssien kasvaneen. Tämä tarkoittaa, että työmäärä kasvaa nopeammin kuin saatavilla olevat resurssit.

Palaute ja toimiva vuorovaikutus takaa positiivisen työnantajamielikuvan

Pitkittyneet prosessit, puutteelliset tiedot ja työnhakijoiden unohtaminen ovat haasteita, joiden kanssa monet yritykset kamppailevat. Syynä ovat useimmiten ajan ja toimivien prosessien puute. Palautteisiin tai vastauksiin kannattaa kuitenkin panostaa, sillä noin puolet työnhakijoista kokee puutteellisen viestinnän olevan turhauttavinta rekrytointiprosessissa.

Hakijakokemuksella on suuri vaikutus yrityksen maineeseen. Yli puolet hakijoista suhtautuvat epäilevästi yrityksen tuotteisiin ja näiden ostamiseen, mikäli saivat negatiivisen vaikutelman rekrytointiprosessista. 60% työnhakijoista kertovat jättäneensä työnhakuprosessin kesken, tämän monimutkaisuuden vuoksi.

Vahvaan työnantajamielikuvaan panostaminen vaatii sujuvaa kommunikointia työnhakijoiden kanssa. Monet joutuvat kuitenkin ajanpuutteen takia valitsemaan antavatko palautetta kaikille hakijoille, vai keskittyvätkö parhaiden hakijoiden haastatteluihin. Oikeiden ja tehokkaiden työkalujen avulla tämän ei tarvitse olla valinta!

Automatisoidut prosessit auttavat keskittymään työnhakijoihin

Parhaimman ehdokkaan löytäminen suuresta hakijamassasta on haastavaa, eikä palautteiden lähettäminen erikseen jokaiselle hakijalle helpota asiaa. Rekrytointivastaavien on tämän lisäksi kulutettava suuri osa työajastaan hallinnollisiin toimistotehtäviin mikä tarkoittaa, että haastatteluihin jää liian vähän aikaa.

Rekrytointiprosessin automatisointi mahdollistaa suuren hakijamäärän käsittelyn. Kaikille työnhakijoille annetaan varmasti palautetta, mikä antaa työnhakuprosessista positiivisen kokemuksen. Automatisoinnilla säästät aikaa rekrytointiprosessissa ja varmistat positiivisen kokemuksen kaikkien osapuolten osalta.

Mitä hyötyä automatisoinnista on?

Houkuttelevampi työnantajamielikuva, vähemmän hallinnollista työtä, enemmän haastatteluja työnhakijoiden kanssa, automaattiset palautteet ja paljon muuta. Lue lisää miten hyödytte rekrytointiprosessin automatisoinnista.

 

Julkaistu 17.08.2017

Kategoriat: automatisointi, effektivisointi, tehostaminen

Rekrytointiblogi

ReachMeen blogista löydät kaiken minkä haluat ja tarvitset tietää rekrytoinnista. Opi lisää onnistuneiden urasivujen laatimisesta, ehdokkaiden houkuttelemisesta, työnantajamielikuvan työstämisestä sekä miten työpaikkailmoituksien luomien onnistuu parhaiten. Tämän lisäksi löydät myös tietoa rekrytointiprosessista, eri valintametodeista ja miten käytännössä toteutat onnistuneen rekrytoinnin.

Tilaa blogimme niin saat viimeisimmät julkaisumme suoraan sähköpostiisi.

Tilaa blogi sähköpostiisi

Suosituimmat blogit